Siisti koti, siistimpi arki.

Tuholaistorjunta

Tuholaistorjunta on monille pakollinen ja välttämätön osa oman kodin ja puutarhan puhdistamista. Esimerkiksi muurahaisten, sokeritoukkien ja myyrien torjunta vie oman aikansa. Onneksi erityisesti hyönteisten tuholaistorjuntaan on nykyään paljon keinoja, joissa ei tarvita erityisen vahvoja tuholaistorjunta-aineita.

Tuholaistorjunta puutarhassa tai kasvihuoneessa - Kannattaa kokeilla luonnollista tuholaistorjuntaa ennen myrkkyjen käyttämistä.

Tuholaistorjunta – 12 vinkkiä luonnolliseen tuholaistorjuntaan kotona ja puutarhassa

Tuholaistorjunta kotikonstein Tuholaistorjunta on rahan lisäksi ennen kaikkea ällöttävää puuhaa, sillä vaikka harvat tuholaisista tulevat fyysisesti niin sanotusti iholle, tuntuu siltä, kuin kotiin olisi murtauduttu. Mitä isompi tuholainen, sitä likaisemmalta itsestä tuntuu, vaikka usein tuholaistorjunta tai sen tilaaminen ei tarkoita, että mitään vakavaa olisi tehty väärin. Jostain syystä vain tietyt tuholaiset vain tykkäävät juuri sinun …

Tuholaistorjunta – 12 vinkkiä luonnolliseen tuholaistorjuntaan kotona ja puutarhassa Lue lisää »

Muurahaisten torjunta ja hävittäminen

Muurahaisten hävittäminen on monissa taloissa haasteena joka vuosi. Vaikka muurahaisten näkeminen ulkona ei luultavasti häiritse ketään, oman keittiön kynnyksen vierestä menevän muurahaispolun näkeminen saattaa aiheuttaa voimakkaita negatiivisia tunteita omakotitalossa ja rivitalossa asuville ihmisille. Tuholaistorjunta – Muurahaisten hävittäminen ja karkoitus Muurahainen on suhteellisen sinnikäs hyönteinen, jonka torjunta ja hävittäminen vaatii usein järeitä keinoja. Jos omaa kotia …

Muurahaisten torjunta ja hävittäminen Lue lisää »

Vieritä ylös