Siisti koti, siistimpi arki.

Leikkuulaudan puhdistaminen ja käsittely

Puisen leikkuulaudan puhdistus voidaan tehdä fairylla ja vedellä.

Leikkuulauta on se ruoanlaittoon liittyvä keittiöväline, jonka  puhdistuksessa monilla on ongelmia. Hyvällä leikkuulaudalla ruoanlaitto onnistuu mainiosti – siihen asti kunnes alkaa tulla haasteita leikkuulaudan
puhdistuksen kanssa. Ensioireita perusteellisempaan leikkuulaudan puhdistukseen ovat pinttynyt lika ja se, että etenkin puinen leikkuulauta haisee, muovisista nyt puhumattakaan.

Kolmenlaisia leikkuulautoja

Muovisen leikkuulaudan saa bakteereista vapaaksi ainoastaan tiskikonekäsittelyllä - tavallinen astianpesuaine ei tähän riitä. Siksi muoviset leikkuulaudat kannattaa jättää ostamatta, jos kotoa ei löydy astianpesukonetta.

Leikkuulautoja on siis pääsääntöisesti kolmea eri materiaalia: muovisia, puisia ja marmorisia. Muoviset leikkuulaudat ovat kaikista edullisimpia, ja niitä on tarjolla kaikista kodinhoitoon ja  sekatavaraan liittyvistä kaupoista. Muovisten leikkuulautojen ongelmana on leikkuupinnan naarmuttuminen. Riippumatta muovimateriaalista, lähestulkoon kaikki muoviset leikkuulaudat keräävät naarmujen kautta bakteereja, joita on mahdoton saada kunnolla puhdistettua naarmuista.

Puiset leikkuulaudat ovat pitkäikäisempiä kuin muoviset leikkuulaudat, ja puu kestää materiaalina myös paremmin teräviä veitsiä. Puu on myös luonnollisesti antibakteerinen materiaali muoviin verrattuna, jolloin se ei kerää yhtä paljon bakteereja kuin muovinen leikuulauta.

Markkinoilla on nykyään myös marmorisia leikkuulautoja, jotka peittoavat puun ja muovin ainakin niiden kestävyyden osalta. Marmorin pinta ei samalla tavalla kärsi leikkuulaudan tehtävästä kuin muovisen tai puisen leikkuulaudan pinta, joka myös vähentää bakteerien  ja sitä kautta epämiellyttävien hajujen pinttymistä leikkuulaudan pintaan. Marmorinen leikkuulauta on hieman hintavampi kuin puinen leikkuulauta, mutta sen käyttöikä on luultavasti jossain 100 vuoden kieppeillä. Tähän marmorisen leikkuulaudan hyvät puolet sitten jäävätkin – Marmorin iso haittapuoli on se, että tervämmätkin veitset tylsyvät nopeasti marmorikäsittelyssä. Sama ongelma on muissakin kovapintaisissa leikkuulautamateriaaleissa, kuten lasissa tai teräksessä.

Lue lisää keittiön puhdistuksesta: Liesituulettimen puhdistus

Leikkuulaudan puhdistaminen – tärkein vinkki:

Eri leikkuulaudat eri raaka-aineille

Tärkein vinkki ammattilaiskeittiöiden vinkki jokaiseen kotikeittiöön leikkuulautojen puhdistuksessa on se, että erilaisille tuotteille on omat leikkuulaudat. Käytä siis muutama kymppi siihen, että hankit omat leikkuulaudat seuraaville tuotteille:

1. Vihannekset ja kasvikset
2. Liha (Toki on mahdollista hankkia myös erillinen leikkuulauta kanalle, jos pelkäät salmonellariskiä)
3. Vahvasti tuoksuvat tai tuliset tuotteet ja mausteet
4. Kala ja merenelävät (Jos olet kalan ystävä, kannattaa ehdottomasti hankkia myös kalalle oma leikkuulauta. Lisäksi
tämä lienee päivän selvää jos taloudessa on kala-allergisia henkilöitä, joka tarkoittanee muitakin pahaenteisiä toimenpiteitä)

Kun panostat erillisiin leikkuualustoihin, saat pidettyä jokaisen niistä puhtaana helpommin kuin silloin, jos leikaat raakaa lihaa ja kasviksia samalla alustalla. Toinen hyvä syy eri leikkuulautojen hankintaan on silloin, kun et halua että vesimeloni maistuu valkosipulille. Joka tapauksessa leikkuualustat vaativat jatkuvaa puhdistusta, jos haluat pitää ne bakteerivapaana vyöhykkeenä.

Lue myös: Sitruunahappo kodin pintojen puhdistuksessa

Muovisen leikkuulaudan puhdistus

Muovisen leikkuulaudan kunnollinen pesu ja puhdistus bakteereista onnistuu vain tiskikoneessa. Edullisuuden lisäksi muovisten leikkuulautojen ehkä lähes ainoa hyvä puoli on se, että ne kestävät astianpesukoneen pesuohjelmat hyvin. Tämäkään ei kuitenkaan takaa sitä, että muovinen leikkuulauta puhdistuisi täysin konepesulla. Jos astianpesukonetta ei ole käytettävissä, on suositeltavaa ostaa puiset leikkuulaudat. Tähän eivät ruokasooda, sitruuna tai muut siivouksen ihmekonstit auta – kauppaan vain ja puinen leikkuulauta kädessä kassahihnalle. Ruokasooda on kuitenkin erityinen aine keittiön puhdistuksessa.

Puisen leikkuulaudan puhdistaminen

Puinen leikkuulauta on ahkeran keittiön mestarin paras kaveri: Puu on loistava materiaali sekä seinässä, lattiassa että keittiön leikkuupöydällä, silloin kun siitä pitää huolta. Puista leikkuulautaa kannattaa siis huoltaa säännöllisesti. Vaikka puinenkin leikkuulautakin kerää itseensä bakteereja, tutkimusten mukaan puu ei ole bakteereille yhtä suotuisa lisääntymis- eli kasvualusta kuin muovi. 

  1. Kaavi ylimääräiset ruoantähteet leikkuulaudalta biojätteeseen
  2. Pese puinen  leikkuulauta jokaisen käyttökerran jälkeen pienellä määrällä astianpesuainetta (Fairy käy hyvin).
  3. Voit tämän jälkeen desinfioida puisen leikkuulaudan vielä pienellä lorauksella väkiviinaetikkaa,
    mutta pesuainekäsittely riittänee vallan mainiosti.
  4. Huuhtele leikkuulauta kuumalla juoskevalla vedellä, ja mikä tärkeintä: anna kuivua ilmavassa
    tilassa.
  5. Älä laita kosteaa puuleikkuulautaa kaappiin keräämään kosteutta, sillä leikkuulauta voi pahimmassa
    tapauksessa homehtua.

Leikkuulaudan käsittely – Puisen leikkuulaudan öljyäminen

Puinen leikkuulauta kannattaa lisäksi petsata eli käsitellä öljyllä, joka huoltaa puuleikkuulaudan pintaa. Puisen leikkuulaudan öljyäminen kannattaa tehdä pari kertaa vuodessa.

Puhdista ennen öljyämistä puinen leikkuulauta huolellisesti. Jos leikkuulauta on erityisen kuiva, voit kastella leikkuulaudan ennen öljyämistä. Jos taas öljyämisestä on paljon aikaa ja leikkuulaudan pintaan on pinttynyt likaa, voi olla paikallaan myös hiota leikkuulaudan pinta uudelleen.

Öljyä leikkuulauta syiden suuntaisesti niin, että saat koko leikkuulaudan öljyttyä yhtä paksulla kerroksella. Käytä öljyämiseen puuvillaista kangasliinaa, jonka olet dipannut käytettävään öljyyn.

Öljyämiseen käy puhdistettu ja elintarvikekäyttöön tarkoitettu mineraaliöljy, pellavaöljy tai mehiläisvaha, mutta ruokaöljyjen käyttö leikkuulaudan öljyämisessä ei ole suositeltavaa. Parafiiniöljy saattaa jättää puiseen leikkuulautaan epämiellyttäviä hajuja. Ruokaöljyt, kuten oliiviöljy tai kookosöljy eltaantuvat eli härskiintyvät nopeasti, joka ei välttämättä ole hyvä asia leikkuulaudalle. Pilaantunut ruokaöljy leikkuulaudan pinnassa voi tuoda ruokaan ei-toivottuja makuelämyksiä.

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös