Siisti koti, siistimpi arki.

Tehokas joulusiivous nopeasti

Joulusiivous – Vinkit tehokkaan joulusiivouksen tekemiseen

Joulusiivous on monessa kotitaloudessa vuoden suurin siivousoperaatio, jonka voi hoitaa nopeasti tai pitkän kaavan kautta. Isommissa talouksissa joulusiivoukseen kannattaa varata pari päivää, mutta pienessä kodissa joulusiivous hoituu hyvin suunniteltuna parissa tunnissa. Joulusiivouksen suunnittelu saattaa tuntua alkuun hieman turhalta, mutta kunnollisella suunnittelulla säästät helposti itse siivouksessa. Jos taas sinua joulusiivous ei voisi vähempää kiinnostaa, niin kannattaa tilata jouluksi kotisiivous ja ulkoistaa koko urakka alan ammattilaiselle: Niin tekee nykyään moni muukin koti. 🙂

Nopea joulusiivous kahdessa tunnissa

Muutaman tunnin joulusiivouksessa tärkeintä on päättää, mitä kaikkea oikeasti tarvitsee siivota. Jos kotona ei ole tehty suursiivousta pitkään aikaan, on kaksi tuntia luultavasti liian vähän. Jos kuitenkin asunnon yleisilme on tavallisen siisti, eikä edellisestä lattian pesusta tai imuroinnista ole muutamaa viikkoa kauempaa, jouluisen siisteyden saa kotiin helposti asunnon koosta riippuen 2-4 tunnissa.

Kun päätät mitä kaikkea aijot siivota, kannattaa lähteä liikkeelle ihan perusasioista. Tarvitseeko kaikki komerot käydä läpi, vai voisiko esimerkiksi vaatehuoneen tai komerojen tavaran karsimisen jättää suosiolla keväälle? Kevät on muutenkin uusiutumisen aikaa, joten miksi kaikesta pitäisi päästä eroon juuri jouluna? Jos vastaus tähän liittyy siihen, että tulevien joululahjojen takia, kannattaa ehkä lahjavalintoja miettiä hieman tarkemmin. Keväällä kannattaakin viedä vaatteet, käyttämättömät lelut ja kodinkoneet kirpputorille ja romut ja roskat kierrätykseen. 

Tee joulusiivous järjestelmällisesti

Helppo ja nopea joulusiivous on avain stressittömään jouluunKun olet päättänyt mitä kaikkea joulusiivouksesi sisältää, on aika aloittaa. Laita tavarat ja silput omille paikoilleen, järjestele etenkin paperit mappeihin ja lasten tavarat säilytyslokeroihin. Jos kesävaatteet ovat vielä eteisessä, laita nämä suoraan vaatekomeroon tai muualle säilytykseen.

Tämän jälkeen pyyhi vaakapinnat, kuten pöydät, pölystä. Siirrä lattialta matot ravisteltaviksi tai imuroi ne ja siirrä syrjään lattianpesun ajaksi. Pese lattiat yleispuhdistusaineella tai lattian materiaalille tehdyllä pesuaineella. Vaihda lakanat ja puistele petivaatteet sängyistä.

Kun joulusiivous suunnitellaan oikein, säästytään monenlaisilta vaivoilta ja suuremmalta joulustressiltä.

Pese kylpyhuone, WC ja sauna

Kun olet saanut asunnon yleisilmeen siistiksi, on aika muihin kohteisiin. Näistä yleisimmät ovat kylpyhuoneen ja vessan sekä etenkin saunan pesu. Vessan puhdistuksessa kannattaa pestä ainakin lavuaarit, wc-istuin ja vesiroiskeet seiniltä. Koska joulusauna on suomalaisen joulunvieton klassikkoperinne, kannattaa siis panostaa siihen, että sauna on kivassa kunnossa joulun saunontaa varten. Saunan pesussa voi noudattaa lyhyttä kaavaa, jos joulusiivous halutaan tehdä nopeasti. Siirrä irtonainen alajakkara pois, ja imuroi saunan lattia. Pese lauteet lämpimällä vedellä ja yleispuhdistusaineella. Kannattaa huuhdella saunan lauteet vielä kylmällä vedellä. Myös kiukaan ympärillä oleva kehikko eli jalkateline kannattaa muistaa putsata, samoin ylälauteiden takaseinä.

Keittiön siivous joulusiivouksessa

Kylpyhuoneen ja WC:n siivouksen jälkeen laitetaan keittiö kuntoon. Tämä kohta joulusiivouksesta voidaan hoitaa myös erikseen silloin, kun jouluruoka on jo valmistettu siihen pisteeseen, että se tarvitsee vain lämmittää. Pyyhi kaappien ovet ja tiskialtaat sekä keittiön pöytä, tasot ja liesi, jos et ole tehnyt näitä jo aikaisemmassa vaiheessa. Uunia ei kannata jouluisin lähteä pesemään, sillä mahdollinen kinkku tai paisti muhii uunissa tunteja, eikä joulun lempiruokia tohdi lähteä riskeeraamaan uunipesun vuoksi. Kun olet saanut keittiön pöydän puhtaaksi, laita silitetty joulupöytäliina ja kynttilät paikoilleen.

Joulukoristeet paikoilleen ja joulustressi pois

Kun olet saanut keittiön, olohuoneen ja kylpyhuoneen siistiksi, huomaat varmasti kuinka joulumieli alkaa syrjäyttää joulustressin. Kuitenkin on vielä joulun tärkein asia hoidettavana, eli joulukoristeiden paikalleen laittaminen. Tämä kannattaa yrittää ulkoistaa muille samassa taloudessa asuville pienille ihmisille. On myös mahdollista saada muiltakin ihmisiltä apua joulusiivouksen eri vaiheisiin, koska tällä tavalla on helppo saada yhteisesti sitä kuuluisaa joulumieltä kaikille. 🙂 Ja ei kun nauttimaan!

Perusteellisempi joulusiivous yhdessä viikonlopussa Tehokas joulusiivous Siististi.com vinkeillä

Jos joulusiivous on vuoden isoin suursiivous ja haluat pitää sen sellaisena, kannattaa joulusiivouksen tekemiseen varata aikaa yhden viikonlopun verran. Jos aloitat joulusiivouksen suunnittelun jo perjantaina, saat sunnuntaihin mennessä kaiken valmiiksi. Joulusiivous onkin hyvä ajoittaa jouluaattoa edeltävän viikon viikonlopulle, jolloin jouluviikolla on vielä aikaa viimehetken valmisteluille.

Vältä stressiä – suunnittele!

Ensimmäisenä kannattaa muistaa ottaa rennosti joulusiivouksen kanssa. Joulu tulee joka tapauksessa, liittyi siihen joulustressiä tai ei. Ensimmäisenä tee paperille tai kännykän muistilistaan ylös kaikki ne siivouskohteet, mitkä haluat siivota perusteellisesti joulusiivouksen aikana. Jos sinulla on oma siivousjärjestystaktiikka, toteuta se myös joulusiivouksen aikana. Muista pitää asiat järjestyksessä niin, että teet tärkeimmät ensin, sillä jos syystä tai toisesta et ehdikään siivota kaikkea, niin ainakin kaikki tärkeimmät on tehty. Koska sinulla on useampi päivä aikaa, voit helposti jakaa työn eri päiville. Yleisesti hyväksi havaittu järjestys joulusiivoukseen on käytännössä sama kuin ylläolevassa lyhyemmässä joulusiivouksessa.

Joulusiivous lista:

  1. Laita tavarat paikoilleen. Laita käyttämättömät vaatteet omaan kaappiinsa, tärkeät paperit mappeihin ja sanomalehdet ja muut turhat paperit lehtikeräykseen. Laita käytetyt vaatteet pyykkiin ja pesukone pyörimään. Jos haluat lajitella poismenevät tavarat ja vaatteet nyt, se kannattaa tehdä ennen siivouksen aloittamista, jolloin pystyt aloittamaan puhtaalta pöydältä.
  2. Puhdista vaakapinnat. Järjestele tavarat, vaatteet ja paperit paikoilleen, pyyhi pölyt ja putsaa pöydät, tasot ja lipastojen päällipinnat. Kannattaa tässä vaiheessa jo puhdistaa myös keittiön pöytä ja keittiön pinnat, kuten liesi ja tiskialtaat. Vaikka jouluruokia olisikin vielä kesken, saat suurimmat liat putsattua jo nyt, joten jouluruoan tekemisen yhteydessä joudut siivoamaan keittiön vain päällisin puolin.
  3.  Puhdista matot, imuroi ja pese lattiat. Kun olet saanut pöydät ja muut vaakapinnat puhdistettua, imuroi ja puhdista matot ja siirrä ne pois, mieluiten ulos tuulettumaan. Tämän jälkeen on helppo imuroida lattiat. Pese lattia nihkeällä mopilla ja muista vaihtaa pesuvesi tarpeeksi usein.
  4. Hoida kylpyhuone, vessa ja sauna. Puhdista kylpyhuone, vessa ja pese sauna. Tähän kannattaa varata kunnolla aikaa. Pese kylpyhuoneen kaakelit ja lattia, putsaa WC-pönttö ja likakaivot, lavuaari, kylpyhuoneen ovi ja peilit. Saunan pesussa tärkeää on käyttää lämmintä vettä pesuun ja kylmää vettä huuhtelemiseen, jotta huokoinen puu saadaan toimimaan yhteistyössä. 🙂
  5. Keittiön puhdistaminen. Vaikka jouluruoat eivät olisi vielä täysin valmiita, kannattaa myös keittiö siivota kuntoon joulua edeltävänä viikonloppuna. Jos haluat putsata myös uunin, tämä kannattaa tehdä ainakin muutamaa päivää ennen jouluruokien tekemistä. Joulukinkku paistetaan usein uunissa vasta jouluaattoa edeltävänä yönä, joten aattoaamuna uunin rassailua ja rasvatahrojen pesua ei luultavasti kukaan halua suorittaa.
  6. Joulusiivous ja -koristeet. Jos teillä on kodissa tapana laittaa joulusisustukseen liittyviä asioita esille, kannattaa se tehdä nyt. Aseta myös joulukoristeet ja kynttilät paikoilleen.
  7. Älä unohda joulukuusta! Kanna kuusi kotiin, kiroa tippuvien neulasten määrää ja imuroi vielä kerran.

Näillä vinkeillä joulusiivouksen saa helposti tehtyä joko parissa päivässä tai jopa muutamassa tunnissa. Kuitenkin tärkeintä jouluun valmistautumisessa on yrittää rentoutua ja rauhoittua viettämään joulua. Joulusiivouksesta ei ole mitään hyötyä, jos sen tuloksena tunnet itsesi enemmän stressaantuneeksi ja liian väsyneeksi viettämään joulua. Tavalliseen tapaan, jos sinulla tulee hyviä siivousvinkkejä vastaan, niin laitathan Siististi.comiin mailia: siivousvinkit(at)siististi.com. Rentoa joulua!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös