Siisti koti, siistimpi arki.

Ikkunanpesu hinta

Ikkunoiden pesu on suosittua keväisin talven jäljiltä ja syksyisin kesän siitepölykauden jälkeen.

Ikkunanpesu käy monen mielessä varsinkin keväisin, mutta myös syksy on  ikkunanpesujen vakioaikaa. Keväällä valon lisääntyessä ikkunoiden pesu tuo pirteyttä kotiin tai toimistoon. Kun aurinko alkaa keväällä kunnolla paistaa, pölyn ja lian määrä kertoo siitä, että ikkunat pitäisi pestä.  Syksyllä taas ikkunoiden peseminen kuuluu monilla syyssiivoukseen, sillä joulusiivouksen aikaan ikkunoita ei pakkasen takia kannata pestä. Ikkunan pesua suositellaankin tehtäväksi lämpimällä kelillä, luonnollisesti pesuveden jäätyminen saattaa vaurioittaa ikkunoita. Lämpimällä säällä ikkunoihin ei myöskään jää huurtumisjälkiä.

Ikkunanpesu ja kotisiivous

Siivouspalveluna ikkunanpesu on ei normaalisti kuulu tavallisen kotisiivouksen piiriin. Tämä johtuu siitä, että ikkunoiden peseminen vie aikaa, eikä tähän välttämättä ole joka kotitaloudessa tarvittavia välineitä. Kuitenkin ikkunanpesuun liittyviä palveluja tarjoavat monet kotisiivousyritykset, jolloin kannattaa kysyä paikalliselta kotisiivoojalta, kuinka paljon ikkunoiden peseminen maksaa. Netistä löytyvien siivouspalvelujen osalta ikkunanpesuun kannattaa varata aikaa ainakin pari tuntia ikkunoiden määrästä riippuen. Tavallinen minimiveloitusaika on kaksi tuntia. Ota myös huomioon että jos asut korkeakattoisessa talossa, ikkunanpesijä tarvitsee työhönsä tikkaat tai korokkeen, ja nämä eivät normaalisti kuulu hintaan.

Ikkunanpesun hinta vaihtelee paljon

Ikkunoiden pesun hintaan vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka monta ikkunaruutua ikkunakarmeissa on. Vanhemmissa taloissa on 2 lasia per ikkuna, joka tarkoittaa neljää pestävää pintaa. Uudemmissa taloissa on ikkunoissa on tavallisesti vain yksi kerros eli kaksi pestävää pintaa. Ikkunoiden pesunopeuteen ammattilaisella vaikuttaa ikkunan koon lisäksi myös esimerkiksi verhojen tai sälekaihtimien mahdollisen puhdistuksen tarve.

Ikkunoiden pesu – hinta osana kotisiivousta

Ikkunat on hyvä pestä ainakin kaksi kertaa vuodessa. Ikkunanpesu hinnoitellaan useimmissa siivouspalveluissa samalla tavalla kuin kotisiivous, eli kiinteällä tuntihinnalla. Ikkunanpesusta ei yleensä ole erillistä sopimushintaa, sillä tavallisesti ihmiset haluavat pestä ikkunansa kaksi kertaa vuodessa.

Tähän olemme koonneet myös ikkunanpesu palvelun perushintoja suurimmissa kaupungeissa.

Hinnat ovat siivouspalvelujen nettisivuilta kerättyjä ja koskevat toimistotyöaikoja, sis. alv 24%.

Ikkunanpesu hinta Helsinki

YritysHinta
SK Puhtaaksi Oy39 € / tunti
Helsingin Huoltotyöt 35,96 € / tunti
Clean4u39 € / tunti
AAA Siivous Oyalk. 36,90 € / tunti
Star Tiimialk. 40,90 € / tunti

Helsingissä ikkunanpesuyrityksiä on sekä yksityisille että yrityksille huomattavasti enemmän kuin muissa Suomen kaupungeissa. Kuitenkin suurin osa ikkunanpesua tarjoavista yrityksistä toimii myös Espoossa.

Ikkunanpesu hinta Espoo

YritysHinta
StellaAlk. 49,90 € / tunti
Siivous Eliitti39 € / tunti
Clean4u 39 € / tunti
Kodinpalvelut.net39 € / tunti

Espoon ikkunanpesuhinnat ovat lähes samat kuin Helsingin seudulla, koska monet yritykset toimivat sekä Espoossa että Helsingissä.

Ikkunanpesu hinta Tampere

YritysHinta
Koti Puhtaaksi Oy
Alk. 49,50 € / tunti
Urho Group Oy* Alk. 8 € / pesty ikkuna
Profiili Palvelut Oy49,60 € / tunti
Kyttälän Kotisiivous34 € / tunti

Tampereella ikkunanpesujen hinnat ovat ainakin siivouspalveluyritysten nettisivujen mukaan huomattavasti korkeammat kuin pääkaupunkiseudulla, ja tuntihinta on noin 10 euroa enemmän kuin esimerkiksi Helsingissä. Tampereella on myös enemmän yrityksiä, jotka eivät suoraan julkaise hinnastojaan nettisivuilla, vaan luottavat vielä perinteiseen tarjouspyyntökauppaan. Tampereella voisi ehkä kokeilla saada ikkunanpesun ilmaiseksi myös omaan kotiin, ainakin jos asuu keskustassa? 😉

Ikkunanpesu hinta Turku

YritysHinta
Hirvensalon ikkunanpesijä* Alk. 39 € / asunto
Siivous ja kiinteistöhuolto SIrpa Nevalainen38 € / tunti
Loisto Kotipalvelu44,65 € / tunti
Nordic Ikkunanpesu* Alk. 60 € / kaksio

Turussa ikkunanpesuhinnat vaihtelevat paljon, ja useilla siivouspalveluiden sivuilla on käytössä muu kuin tuntihinnoittelu. Hinta saattaa koostua esimerkiksi asunnon koosta. Ikkunanpesun hinnat vaihtelevat paljon.

Etenkin pääkaupunkiseudulta on mahdollista siis löytää ikkunanpesu hyvään hintaan, jopa alle 40 euroon. Kun tähän vielä lisätään kotitalousvähennys, ikkunanpesusta tulee maksuun noin 20 euroa/tunti. Ikkunoiden pesemiseen tulee ammattilaiselle varata aikaa ainakin kahdesta kolmeen tuntia. Jos sinulla on jo kotisiivous jatkuvalla sopimuksella, kannattaa ikkunanpesua pyytää sieltä, sillä normaalisti sopimusasiakkaat saavat myös ikkunanpesun huomattavasti halvemmalla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös